lauantai 21. marraskuuta 2015

The Bluebeards Revenge - Pomade

The Bluebeards Revenge, ylpeästi brittiläinen firma, joka tuuttaa maailmalle miehille suunnattuja parturituotteita, niin parranajoon kuin hiustenhoitoon sekä muuhun sekalaiseen mieskivaan. Testiin saapui siniparran Pomade-nimellä kulkeva, noh, pomade. Saakoon se kunnian olla tämän blogin ensimmäinen rääkkiin joutuva tuote.

 Siniparran Koston Pomade

The Bluebeards Revengen Pomade on vesiliukoinen, törkeän helppokäyttöinen ja haisee hyvältä. 100ml pakkauksesta riittää pitkäksi aikaa tavaraa, riippuu tosin kuinka limaiselta haluaa näyttää. Tuoksu on raikas, hellä ja hedelmäinen, melkeinpä tyttömäinen - miehisellä tavalla. Helppokäyttöisyys ilmenee parhaiten siistiytymisen yhteydessä, kuontalonkäsittelyn jälkeen käsiä pestäessä ja lopulta hiuksia suihkutellessa puhtaaksi.


Myös muotoilu on yllättävän vaivatonta, ottaen huomioon meikäläisen hiuslaadun (kihara, kuiva, itsepäinen jne.). Oikeastaan, kiitos kuuluu Groom Rockin Annille, että sai aiemmin päivällä saksittua allekirjoittaneen revohkan siedettävään kuosiin. Tuote ei varsinaisesti kovetu, mutta ajan kuluessa se jähmettyy hiukan, mikä mahdollistaa tiukan pidon. Kunnon nokare sormenpäähän ja raivolla hieromaan substanssi pääkoppaan. Tukka tottelee. Kampaa hyväksikäyttämällä saatiin aikaiseksi hiukan lainehtivainen pomp-tyylinen slicki.

Ujo mallipoikamme on ujo.

Pito on melko vahva, eli tavara kestää roimaakin hilselinkousta. Kiiltoakin löytyy hiukan, ei kuitenkaan mikään rasvaletin unelmatuote. Tuotteen brändi on enemmänkin suunnattu modernille, perinteitä kunnioittavalle miehelle. Joka tapauksessa, nyt on hyvä. Ei muuta kuin lavalle ja niskat helliksi!

Suoriutuminen käsittelystä:

Sehän kestää, ainakin tovin jos toisenkin. Tukka pysyi suhteellisen hyvin kuosissa shown alkupuolen, ei varsinaisia huomioita kampauksen repsottavuudesta. About puolessa välissä huomasin otsalle tipahtaneen kiharan. Pensaikko oli päässyt revähtämään, mutta säilyi keikan loppuun sellaisenaan. Kampaus muuttui aikalailla, hymypojan kiltistä sivujakauksesta rokahtavaan pystytöyhtöön edessä. Letti siis vain parani vatkatessa! Kädellä olisi saanut hiukset vedettyä melkein entiselleen, mutta päätin jättää nupin koskemattomaksi tuotetestin vuoksi. Hiki ja levoton pään ravistelu teki tehtävänsä. Ja jos rehellisiä ollaan, niin tässä päässä ei pysy mikään kunnolla pitkään, pistetään kaikki kuivan kiharan piikkiin.


Hiestä puheenollen, olin todella pettynyt sen vaikutuksiin. Mitään, ei siis yhtään mitään, kirvelyä en havainnut vaikka kamaa valui hien mukana ympäri naamaa. Harmi, olin jo odottanut pääseväni rääkymään kurkun käheäksi kivusta ja soittamaan puolet keikasta silmät muurautuneina umpeen. Suuhun asti pomade ei päätynyt, joten makuakaan en voi kommentoida, tosin Bluebeardin tuotekehittelijät olivat tehneet selväksi ettei tavaraa kannata suuhun änkeä, sillä maku ei ole kuulemma kovin kummoinen.

All in all: Yllättävän pitävä, laadukas tukkatahna. Olin oikeasti yllättynyt pomaden laadusta, sillä tuotteen ulkoinen olemus ei ainakaan meikäläisessä herätä minkäänlaisia tunteita tai ennakkoluuloja. Tosin shoppailen melkeinpä kaikki tuotteet brändäyksen ja mielikuvien perusteella, mikä nähtävästi on aikamoinen virhe. Mitä kaikkea sitä onkaan menettänyt. Oikeasti hyvä, laadukas ja semipitävä pomade raikkaalla tuoksulla. Ja ennen kaikkea peseytyy pois ilman minkäänlaista hampaiden kiristelyä. Kestää keikalla hiukan rajumpaakin menoa.

9-0 approves!




Keikkakuvat: Valtteri Salminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blaablaablaa...