Reuzel Pink – Heavy Hold Grease Pomade

Reuzel (subs.) 1.Sianihra, laardi

Röh röh. Hikipiiskan koetukseen valittiin tällä erää pinkkiä silavaa, eli Reuzel Heavy Hold -pomadea. Hollantilainen scumbag-parturiliike Schorem Haarsnijder en Barbier (en edes tiedä mitä se meinaa, jotain hiuksiin liittyvää luulisin), on suonut maailmalle rasvaisia herkkujaan Reuzel-tuoteperheen muodossa. Läpeensä tatuoidut parturit ovat kehitelleet perinteitä kunnioittavat, mutta tähän päivään istuvat hiustuotteet vankalla tietämyksellä ja ammattitaidolla. Tällä hetkellä tuotevalikoimaan kuuluu liuta hiusvesiä ja neljä erilaista pomadea, kaksi öljypohjaista ja kaksi vesiliukoista.

Reuzelin pinkki purnukka edustaa vaseliinipohjaisten levitteiden raskassarjaa, sillä kyseessä on tosiaan 'heavy hold' jolla on pitoa, ja joka perinteisen rasvan tapaan ei suostu irrottamaan otettaan hiuksista edes kolmannella pesukerralla. Myös ihan purkista ulos kaapiminen vaatii hiukan enemmän työtä. Saatuani kannen auki ilmoille levittyy todella herkullinen tuoksu, hiukan kirpeä karkki. Vanha kunnon Hubba Bubba -purukumi, en osaa sanoa? Joka tapauksessa tuoksu on herrrrkullinen. Jouduin tässäkin suhteessa tekemään enemmän työtä vastustellessani kiusausta maistaa tuota taivaalliselta döfäävää tahnaa. Knööli sormenpäihin ja hieromaan rasva lämpimksi. Jo laardia lämmittäessä huomaa raskaan koostumuksen aiheuttaman kitkan, mutta rutosti kun hinkkaa niin alkaa silava notkistumaan! Vaseliinipohjaiset tahnat vaativat tosiaan hiukan enemmän työtä päähän levittämisessä, eli kampa viuhumaan (Obs! Rauhallisesti sen kamman kanssa!) ja rasva levittyy nätisti ympäri kuontaloa. Kovin viileässä tilassa tai ulkona talvisaikaan en suosittele öljypohjaisia 'heavy hold' -tuotteita levittämään päähän kammalla, ellei halua päästä lopullisesti eroon hiuksistaan, sillä rasvalla kuin rasvalla on tapana jähmettyä kylmässä (huisin jännä juttu). Siinä ei paljoa kämmenissä lämmittelyt auta jos pakkasta on -10 astetta. Nojoo, mutta tyhmästä päästä kärsii koko... pää? Eli kuten selväksi jo tuli, niin vaseliinipohjaiseksi tuotteeksi pitoa tällä tuntuu olevan rutkasti! Tahmainen levittyvyys ja hiuksen hallittavuus on tosiaan eri luokkaa verrattuna vesiliukoisiin pomadeihin, mutta molemmissa on omat konstinsa.

Henkilökohtaisesti omalle hiustyypilleni sopii enemmän vesipohjaiset, ainakin mikäli haluan että kihara suoristuu. Öljypohjaiset tuotteet jättävät meikällä hiukset melko notkeiksi ja kihara tuppaa palautumaan takaisin omaan muotoonsa. Ehkä tässäkin asiassa on kyse vain tottumuksesta ja laiskuudesta, sillä vesipohjaisilla on ainakin helpompi saada pää haluttuun kuosiin nopeasti. Mutta rasvoissa on silti oma fiiliksensä ja ne sopii eri puuhiin paremmin. Silloin kun haluan rennon ja sliipatun letin, heitän rasvaa nuppiin. Toisaalta taas, kun tahdon huolitellun ja viimeisen päälle hifistellyn kampauksen, käytän vesipohjaista. Tällä kertaa ylitin ennakkoluuloni ja yritin hifistelyä rasvalla.

Lähtötilanne oli pipon alla muhinut kuontalo:

Ennen pinkin silavan kosketusta

Ja Reuzelin soosit kamman kanssa kuuppaan:

Pinkit ihrat päässä

Keikalle kekkuloimaan:

Rölölöö

Tällä erää oli pikainen, muutaman biisin veto. Koitin saada hikeä pintaan parhaani mukaan ja testimielessä ravistelin päätäni rankalla kädellä ja tiuhaan. Mahtoi näyttää typerältä. 

Rasvoissa on se kiva puoli, etteivät ne valu hien mukana kovin helposti. Harmi sinäänsä, sillä pienet lisätuskat keikoilla luo vain fiilistä, rokkenroll ja silleen. Yleensä hoidan ne lisätuskat, niin yleisölle kuin itselleni ja bändille, omalla soittotaidottomuudellani. 

Eniveis, tukka pysyi yllättävän hyvin kuosissa, huolimatta ennakkoasenteistani öljypohjaisia tukkamuuseja kohtaan. Pään ravistelusta johtuen, hiukset pääsivät tuuheutumaan hiukan. Takaa pää säilyi ennallaan, mutta edestä, missä on pidempää hiusta, tuli nostetta hurjasti. Eikä se nyt paha asia ole, musta ihan hauska tuokin lopputulos, höhö! Rasva pysyi silti tiukasti pääkopassa, vaikka pääsikin jonnin verran muuttamaan muotoaan. MUTTA! Kun kyseessä on ihan kunnon rasvapohjainen grease pomade, niissä onkin pääideana alituinen uudelleenmuovattavuus ja kamman käyttö, eli ei haittaa vaikka hiukset aavistuksen elääkin, kunhan osaa käyttää kampaa! Heavy hold -tuotteiden kanssa kannattaa perään heittää aavistuksen hiusvettä, eli tonicia (vaikkapa Reuzelin omaa herkkua), jos uudelleenmuovailu tuntuu kovin hankalalta. Muistakaa toki, että meikäläisen testeissä nimenomaan on ideana, etten koske hiuksiini millään tapaa koko testin aikana.

Post-keikkaselfie ja revähtänyt revohka

Arvosana on vankka erinomainen. Siis hirveän laadukasta ja hyvää tavaraahan tämä on, suosikkirasvojani. Meikäläisen hiuksia ei öljypohjaiset pomadet niin helposti saa mihinkään muotoon, mutta tämä tekee taikoja tukalle. Lupaan kuitenkin opetella käyttämään rasvoja omalle pääkopalleni sopivalla tyylillä, sillä rasvoissa on oma juttunsa. Ja fiiliksensä. 

9-0 todellakin hyväksyy!

Layrite - Super Hold Pomade

Vuonna 1999 Layriten pojat perustivat ensimmäisen, perinteitä ja vanhanajan parturien saloja kunnioittavan parturiliikkeensä Jenkkilään. Päivittäisen rockabilly-annoksen ylittyminen ja öljypohjaisten rasvojen kanssa pelaaminen alkoi jossain määrin turhauttamaan ja pojat päättivät sitten kehitellä sellaisen tuotteen, jolla olisi pomaden ominaisuudet, mutta peseytyisi helposti pois! Layriten Original sai tuosta aivopierusta alkunsa ja se nousi välittömään suosioon parturiliikkeen asiakkaiden keskuudessa. Layrite Original on siis ensimmäisiä, ellei jopa ensimmäinen vesiliukoinen pomade. Tällä kertaa syyniin joutui originalin pikkuveli isolla pidolla, Layrite Superhold -pomade, eli se tuoteperheen ruskein lammas.

Layriten tahnat muistuttavat niin ulkonäöltään kuin hajultaan yltiömakeita karamelleja, siis positiivisella, eli aavistuksen miehekkäällä tavalla. Firman hiussoosien kansia raottaessani vedän aina ensitöikseni muutamat nuuhkaisut ja samassa hetkessä liidän ajatuksissani lapsuuteen ja markkinoilla myytäviin tikkunekkuihin. Yleensä havahdun viimeistään kielen kärjen lipaistessa sormen nokassa nököttävään nokareeseen, sillä hajusta huolimatta maku ei ole kummoinen. Testaa, niin makeanhimo katoaa.

Nams

Layriten materiaalisen annin ulkoinen hapitus on rockabilly-osastoa, vaikka nykyään brändi leijailee modernin miesimagon ympärillä. Tuotteet ovat viimeisen päälle kehiteltyjä vaativaan käyttöön, niin tyylillisesti kuin kestävyydeltään. Omasta mielestäni superhold sopii loistavasti huoliteltua, siistiä jälkeä tavoitteleville herrasmiehille.

Tavara lohkeaa herkullisen vaivattomasti ulos laarista ja levittyy sitäkin vaivattomammin, mikäli pomade on ensin hangattu huolellisesti kämmeniin. Yleensä tykkään uittaa piiskani läpikotaisin pomadessa, mutta tällä kertaa päätin ottaa maltillisemman lähestymisyrityksen ja dippaa sormenpäätä vain hiukan purkkiin, kaapiakseni ulos noin kahden normaalin metsämansikan kokoisen palleron. Koostumukseltaan tämä on Layriten Originalia (se keltainen purnukka) luonnollisesti tuhdimpaa.
Jos kovin ison nokareen ottaa kerralla ja länttää sen päähän, ilman kampaa saattaa muusia olla vaikea saada enää tasaisesti levitetyksi. Mutta ei hätää, tässäkin tapauksessa vesiliukoisuudesta on hyötyä, eli pieni määrä vettä perään, levitys ja antaa hiusten kuivua hiukan ennen uutta yritystä. Ehkä mielikuvat ohjaavat taas liikaa meikäläistä tässäkin asiassa, sillä omasta mielestäni parhaiten tällä saa muovailtua tosiaan niitä siistejä herrasmies-lookeja. Pidon ja helppokäyttöisyyden puolesta tällä saa kyllä luotua vaikka minkälaisen harakanpesän, eli antaa mennä vaan!

Sellane ny tuli

Siirapit fledaan ja katsotaan mitä syntyy. Ja yllätys! Enhän minä muuta osaakaan muovailla, kuin säälittäviä slickbackejä vielä säälittävämmällä nosteella edestä. Nyt tähän väliin voisin heittää argumentin testiaineiston yhteneväisyydestä ja siitä johtuvan tuloksien analysoinnin helpottumisen, mutta jätän sen tekemättä ja myönnän vajaavaisuuteni parturointitaitojeni osalta. GROOMin "Miesten kampaukset 101"-kurssia odotellessa. (Oon tosissani, osallistuisin heti!)

Pito on nimensä mukaisesti tosi super. Erona originalin ja superholdin ainesosissa on, että tähän on tyrkätty lisäksi PVP:tä, eli samaa kamaa kuin askarteluliimapuikoissa käytetään. Asiaa! Mutta edelleenkin kyseessä on vesiliukoinen pomade, joten tuote ei varsinaisesti kovetu, eikä kuitenkaan jää öljypohjaisen pomaden tavoin lörpöttämään. Kuivissa hiuksissa kiilto on meedium ja märkiin tai pyyhekuiviin hiuksiin saa sellaisen kivan semikiillon, ei kuitenkaan ihan mitään keilaradan pintaan yltävää hohtoa. Keilaradasta tulikin mieleen keilauspaidat, tiedättekö? Sellaiset mitä rockabillyt käyttää. Siinä oiva asuehdotus Layriten kylkeen, päähän vielä kunnon jyrkkä pompadour, ducktail niskaan, pulisongit valloilleen ja avoautolla auringonlaskuun. Kannattaa seurata Layriten sosiaalista mediaa, niin ymmärrätte paremmin mistä höpäjän.

Miten se kestää kovaa kohtelua keikalla?

Mitä täällä tapahtuu

Hikihän se on yleensä vesiliukoisen tuotteen surma, pätee ihan kaikkeen. Vaan ei Layriteen, tai ainakaan niin yksiselitteisesti. Kampaus pysyi kasassa juu, ottaen huomioon olosuhteet. Omalla kohdallani ihannepito (ei karvakaan törröttäisi keikan jälkeen) löytyisi varmaan epoksipullosta tai pikaliimasta. Ja mulla myös tuppaa toi kihara asettumaan ns. luonnolliseen tilaan, eli kaaokseen. Edward Lorenzin opit pitävät myös paikkansa perhosvaikutuksen puolesta, eli yhden pikkiriikkisen hiuksen törähtäessä pystyyn toisella puolella päätä räjähtää puolet kuontaloa ylistämään vapautta. Mutta! Layriten ruskean purkin sisältö pitää kaikesta äärimmäisestä rääkistä huolimatta erinomaisesti! Keskellä pääkoppaa nousi muutama kaveri haukkaamaan happea ja pari kiehkuraa takana tahtoi takaisin mutkalle, mutta se on normaalia minulla. Edelleen, siitä huolimatta voin vaivatta suositella superholdia ja antaa vielä 6/5 priima-arvosanan, vaikka "täs ei maistunukkaan salami".

Rajun vatkauksen jälkeen

Sain muuten pitkästä aikaa pomadea hien mukana silmiin asti. Kirveli.

Lisäboonusekstrayllätys:

Jukka

Lame Duckin ja Breakneckin rumpali sekä rakas ystäväni Jukka testasi myös taannoin superholdia keikalla, painostuksestani. Jukka on tunnettu laajoista maneereistaan ja eroottisesti virittyneestä liikennihdästä rumpujen takana. Soitin Jukalle tätä kirjoitusta näpytellessäni ja haastelin häneltäkin mielipiteitä tuotteeseen. Jukka ei paljoa ehtinyt jutella, sillä hän oli juuri pelaamassa Tinderiä, mutta kertoi pitäneensä kokemuksesta sekä rakastuneensa superholdin tuoksuun ja pitoon. Lisämainintana myös suora lainaus Jukan suusta: "Se ei sillai valunu vittumaisesti silmiin". Jukalta lisää kommentteja odotellessa.






Vielä ylistävä sana tuotteen valmistajasta: Meikäläinen itse ainakin on pysyvästi ihastunut Layriteen. Sama syvä vaniljan tuoksu seuraa tuotteesta toiseen, laatu on parasta mitä rahalla saa ja ennenkaikkea se fiilis. Se omituinen aura, joka leijailee jokaisen brändin ja tuotteen ympärillä. Se ensimmäinen mielikuva kun purnukan saa käsiinsä hypisteltäväksi. Layrite edustaa minulle klassisen parturoinnin kunnioitusta, huolellisuutta ja ja laadukasta jälkeä. Arvostan.

Päätän tämänkertaisen vuodatuksen toisen rakkaan ystäväni Tommin (Breakneckin alkuperäinen ja toistaiseksi entinen basisti, vaikka onkin oikeasti kitaristi) sanoihin: "On hyvä" (painotus n-kirjaimelle).

Rakkain terveisin, 

9-0

Koekaniini - Elias Kaskinen & Päivän Sankarit

Kivaa, saatiin ensimmäinen vieras huijattua mukaan.

Sain kunnian lainata yhdeksi illaksi Elias Kaskisen & Päivän Sankarien kuontaloja. Pojat olivat Lohjalla, rakkaassa kotikaupungissani, keikalla viime perjantaina ja päätin suorittaa kokeilun heidän kustannuksellaan. Olivat komistukset vielä niin jaloja, etteivät pistäneet hanttiin kierolle ehdotukselleni.

Astelin paikalle reilusti ennen Amarillon yläkerran aukeamista, jotta olisimme saaneet homman purkkiin (tai purkista ulos, miten sen nyt ottaa) hyvissä ajoin ennen keikkaa. Pojat odottivat yläkerrassa hirvittävän iloisina ja pirteinä, huolimatta edellispäivän vedosta Nova Stagella. Ihailtavaa. Kerroin blogistani ja ideastani vihdoin koko köörin ollessa koolla syömässä ja vastaanotto oli oikein suopuisa, vaikka olinkin henkisesti valmistautunut neidittelyyn tai edes nolostuttavaan naurun rymäkkään. Lienee varmaan hyvän ruuan ansiota.

Juuri ennen vetoaan pojat alkoivat pyöriä vimmatusti peilin edessä takahuoneessa. Olin levittänyt tuotepurnukat bäkkärin pöydälle ja ohimennen jokseenkin laiskasti murahtanut ilmoille käyttökehoituksen. Hieman jouduin selventämään sisältöä ja kertomaan omia suosituksiani kullekin kaverille. Vaikka kukaan heistä ei aikaisemmin ollut pomadeihin koskenutkaan, löytyi siitä huolimatta jokaiselle jotain päähänpantavaa.

Nikolle tuli päähän alkuun Reuzelin Mediumia ja jälkikäteen hiukan Bluebeards Revengen pomadea antamaan enemmän pitoa rumpalin suhteellisen pitkiin hiuksiin. Kevyet nokareet molempia ja kampaa perään, lopputuloksena törkyisän asiallinen "kaikki isosti taakse / sivuilta lyhyt"-kampaus. Vaseliinipohjainen Reuzel antaa rasvaisuutta ja rakennetta, Bluebeards taas pitoa.

Axel touhuaa

Artti kummastelee

Niko rokkaa fledaansa

Artin valinta oli vesipohjainen Suaveciton Original. Hetken aikaa purkkia nuuhkittuaan uskaltautui mies lopulta upottamaan etusormensa kärjen liisteriin ja sipaisemaan hunajaa aavistuksen hiuksiinsa. Artti asetteli hiuksena basistille ominaiseen tapaan, hillitysti edestä pystyyn ja sivulle. Suaveciton peruspomade kohtuudella nautittuna on oikein hyvä valinta, mikäli haluaa geelimäisen pidon ilman piikkejä ja limaisuutta.

Axel taasen nappasi pariin otteeseen kouraansa kollegansa tavoin Reuzelin vihreää possua ja levitti ne pyörremyrskyn lailla revohkaansa. Pari viimeistelevää sekoitusta ja mairean hymyn saattelemana kitaristijumalan villi leijonanharja oli entistä villimpi. Reuzelia käytettiin tällä kertaa normaalin hiusvahan tavoin tuomaan tukea ja hiukan pitoa, ilman mattavahan aiheuttamaa kuivaa lookia.

Kysyessäni Eliakselta: "Mitä herralle saisi olla", mies vastasi konstailematta: "Samaa mitä sulla on tällä hetkellä päässä." Olin itse heittänyt hiukset reilusti taakse Apotechary 87:n Maple Pomadella. Laulaja otti purnukan käteensä, sipaisi tarvittavan määrän sormeensa ja antoi palaa. Hetkeä myöhemmin Elias saapui leveä hymy päällä ja hiukset siististi aseteltuna piikikkääseen pystyyn. Apoteekkari antaa pitoa hyvin, varsinkin jähmettyessään, joten se sopi tilanteeseen loistavasti.

Pojat valmiina revittelemään

Ja itse keikkahan oli mieletön. Aivan loistava. Jos et ole vielä Eliasta ja poppoota livenä nähnyt, nyt olisi korkea aika. Lohja edusti Amarillon täydeltä ja Elias maailmanluokan showmiehenä otti haltuun koko kirkuvan naislauman, miehiä unohtamatta. Artin edessä naiset olivat sulaa (hius)vahaa, eikä ihmekään, sillä mieshän on basisteista koko Suomen komein. Ja ehkä myös taitavin. Kitaroinnin osalta kanssahiplaaja pääsi yllättämään: Axel innostui tiluttamaan huolella lähes joka soolo-osuudellaan. Siis ihan kunnon piritilua, ilman piriä. Huh, makoisaa! Niko taas on niin kova jätkä, että meni basarikalvon läpi kesken biisin. Mies polkee pedaalia lujempaa kuin Matti Merviä. Onneksi stressitilanteesta selvittiin käden ja teippirullan käänteessä Eliaksen viihdyttäessä yleisöä. Eniveis, enempää itsestäänselvyyksistä pulisematta, antaa slaavikyykyn puhua keikka-arvion puolesta:

#putinilleterkkuja

Kovan vedon jälkeen miehet astelivat nöyrinä takahuoneeseen hetkeksi lepuuttamaan itseään. Tässä välissä kyselin poikain käyttökokemukset ja räpsin samalla muutamat fotot keikanjälkeisistä pehkoista. Äijät ilmeisesti tykkäsivät, eivät osanneet sen koomin mitään muuta päästää ilmoille kuin semityytyväiset hymyt ja hörähdykset. "Ihan kivan hajusia, joo toimii!". Eniten yhtyeen keskuudessa kiinnitettiin huomiota aineiden koostumuksiin ja tuoksuihin, joista jälkimmäisistä pidettiin oikein kovin. Äähhnn, ihan oikeasti, nyt oli kyse meikäläisen mukavuudenhausta ja yhtyeeseen kohdistuvasta sympatiasta, etten raaskinut painostaa kavereita raskaan keikan jälkeen vielä analysoimaan syvemmin väkipakolla päähän hierottuja aineita. Kuka nyt sellaista tekisi, varsinkaan keikalla? Katsokaa nyt vaikka Eliaksen tuimaa "älä puhu mulle"-ilmettä, tai Artin "nyt ei kiinnosta, voitsä jättää mut rauhaan?"-koiranpentuilmettä:

Uupuneet, tyytyväiset miehet. Ja hiukset.

Mutta eniveis, blogin yksinvaltiaan aseman suomin oikeuksin päätän koko yhtyeen olleen tyytyväinen ja jatkavan tutustumistaan pomadeihin. Aamen. Voitte Elias & Päikkärit esittää mahdolliset eriävät mielipiteenne alla olevaan kommenttikenttään, hihi.

9-0 approves koekaniinien puolesta!

Apothecary 87 - Hair Pomade (Maple)

Ihan ensimmäseksi, katsokaa nyt näitä äijiä:

Varmasti #TheManClub:in jäseniä.

Eihän tuollaiselle miehekkyydelle voi vetää vertoja, saati sanoa ei. Jos tämä tuote saa minulle aikaan yhtä juhlallisen parran tai noin komeat viikset, ostopäätös = done. Ai kyseinen tuote on hiuksille tarkoitettu? Onhan noilla hirmu komeat tukatkin. Ja vaatteet. Ja tatuoinnit. Siis kaikkea mitä minulla ei ole, esim. viikset, tatuoinnit ja vaatteet. Niin ja komea parta. Tukkakin on kihara.

Itseäni enempää latistamatta, kyse on siis brittiläisten miehekkäiden miesten Apothecary 87:n Hair Pomade-tuotteesta, jonka ulkoisessa olemuksessa todellakin on vedottu miehekkäisiin miehiin, onhan kyseessä kuitenkin "miehekkäimmän mieshiustyylin" perusta, vaahteran tuoksuinen, todella stydi vesiliukoinen pomade. Apothecary 87 luottaa vanhaan, perinteikkääseen mieskuvaan, lisäämällä hiukan tämän päivän hipsteriaineksia joukkoon. Ja sehän tepsii meikäläisen mielikuvamarkkinoinnille myöntyväiseen pääkoppaan. Kaikin tavoin. Apoteekkari 87:n valikoimista löytyy kaikki mitä mies tarvitsee: viiksi-, parta- ja hiustuotteet sekä brändille uskolliset lifestyle-tuotteet. Vielä kun heiltä saisi tatuoinnitkin tilattua.

Tavara lusikoituu nätisti ulos, vaikka onkin hiukan muita keskivertovesiliukoisia paksumpaa ja jähmeämpää. Koostumus on hiukan vaseliinimainen. Tuoksu olikin seuraava huomionarvoinen asia: vaahtera lukee paketissa ja kyllä, haistan aavistuksen vaahterasiirappia ja lampaanvillaa, mutta haju oli enemmän jostain muusta todella tuttu, en vain saanut päähäni mistä se muistutti. Palataan siihen myöhemmin. Joka tapauksessa aika miehekäs odööri, ellei jopa se miehekkäin mieshajuista.

Pojat kiusaa.

Suhteellisen helppo muotoilla, pitoa kuitenkin löytyy enemmän kuin perus medium hold-vesiliukoisesta. Kampa liukuu hyvin ja kiharakin kumartaa syvään Apoteekkarin edessä. Käsiin jää hiukan tahmaa, mutta äkkiä nekin peseytyvät lämpimällä vedellä pois. Tässä vaiheessa huomaan, että nyt puhutaan siis oikeasti aika rajusta pidosta. Pomade jopa aavistuksen kovettuu hiuksiin, ei kuitenkaan ihan lennokkiliima-tasoon päästä. Kiiltoa löytyy myös mukavasti, kunnon slickit saa todella vaivattomasti väännettyä. Vaikka jähmettyminen on suhteellisen kovaa, ei se estä tupeen jälkimuotoliua. Suihkussa vesiliukoinen ihanuus lähtee huolettoman helposti pois. Hetken aikaa etuhelttaa muotoiltuani päätin luovuttaa kiireen vuoksi ja jättää perinteisen sliipatun sivuheiton päähän:

Eka biisi, intronauha käy jo!

Suoriutuminen rääkistä:

Heti astuttuani lavalle haistoin sen. Aloin jo melko hätääntyneenä kelailemaan, "miksi mun päänahka haisee näin vahvasti?", kunnes palaset singahteli yhteen nippuun ja tajusin pomaden oikeasti haisevan tismalleen savukoneen savulta. Mikäs sen rockimpaa - no viski tietty.

Huh, mikä pito. Vaikka tämän kertainen keikka sisälsi enemmän kuupan ravistelua, voin rehellisesti sanoa etteivät hiukset juuri olleet moksiskaan moisesta. En jaksa edes erotella koko keikkaa osioihin, sillä tukka oli ja pysyi ja on - alusta loppuun. Siis ihan oikeasti, jopa herättyäni seuraavana päivänä epämääräisestä sykkyrästä Oulun lentoaseman säkkituolista, revohka ei antanut periksi. Se on todella, todella kova suoritus minun hiuksille. Ihan tosi, voin vaikka vertailun vuoksi vetää yhden keikan ilman mitään muotoilua hiuksissa ja katsotaan sitten kuka nauraa. Minä en ainakaan.

No nyt ainakin vähän naurattaa

Vaikka tulikin vatkattua rajusti, ihan hien valumiseen saakka jostain syystä en päässyt. Taisi olla kylmä kun kerran pohjoisessa oltiin. Pari pisaraa silmiin asti pääsi valahtamaan ja pientä kirvelyähän se aiheutti, olisin kaivannut enemmän. Makukin jäi kokematta, joten päätin jälkikäteen hiukan nuolaista purkkiin dipattua sormenpäätäni ja pahaltahan se maistui, ettäs tiedätte.

Summa summblaablaa: Hirveän kestävä, savukoneelta döfäävä miehekäs miestuote. Toimivuus 10-, eli pidän törkeän paljon. Tuoksu voisi olla tosiaan vähemmän Tanhuhovin tanssilattiaa muistuttava. Muuten ei mitään muuta pahaa sanottavaa. Tämä todellakin on ansainnut paikan omassa hyllyssäni. On kerrankin mukava löytää tuote, joka oikeasti tehoaa näihin kutreihin. Loppuun vielä nolo vessaselfie paluulennon jälkeen, joka todistaa kuinka järkyn kovaa kamaa tämä on. Ja tosiaan, en kertaakaan edes hipaissut käsilläni hiuksiini, kaiken muun ulkoisen rasituksen ne kokivat:

9-0 approves!

The Bluebeards Revenge - Pomade

The Bluebeards Revenge, ylpeästi brittiläinen firma, joka tuuttaa maailmalle miehille suunnattuja parturituotteita, niin parranajoon kuin hiustenhoitoon sekä muuhun sekalaiseen mieskivaan. Testiin saapui siniparran Pomade-nimellä kulkeva, noh, pomade. Saakoon se kunnian olla tämän blogin ensimmäinen rääkkiin joutuva tuote.

The Bluebeards Revengen Pomade on vesiliukoinen, törkeän helppokäyttöinen ja haisee hyvältä. 100ml pakkauksesta riittää pitkäksi aikaa tavaraa, riippuu tosin kuinka limaiselta haluaa näyttää. Tuoksu on raikas, hellä ja hedelmäinen, melkeinpä tyttömäinen - miehisellä tavalla. Helppokäyttöisyys ilmenee parhaiten siistiytymisen yhteydessä, kuontalonkäsittelyn jälkeen käsiä pestäessä ja lopulta hiuksia suihkutellessa puhtaaksi.

Myös muotoilu on yllättävän vaivatonta, ottaen huomioon meikäläisen hiuslaadun (kihara, kuiva, itsepäinen jne.). Oikeastaan, kiitos kuuluu Groom Rockin Annille, että sai aiemmin päivällä saksittua allekirjoittaneen revohkan siedettävään kuosiin. Tuote ei varsinaisesti kovetu, mutta ajan kuluessa se jähmettyy hiukan, mikä mahdollistaa tiukan pidon. Kunnon nokare sormenpäähän ja raivolla hieromaan substanssi pääkoppaan. Tukka tottelee. Kampaa hyväksikäyttämällä saatiin aikaiseksi hiukan lainehtivainen pomp-tyylinen slicki.

Ujo mallipoikamme on ujo.

Pito on melko vahva, eli tavara kestää roimaakin hilselinkousta. Kiiltoakin löytyy hiukan, ei kuitenkaan mikään rasvaletin unelmatuote. Tuotteen brändi on enemmänkin suunnattu modernille, perinteitä kunnioittavalle miehelle. Joka tapauksessa, nyt on hyvä. Ei muuta kuin lavalle ja niskat helliksi!

Suoriutuminen käsittelystä:

Sehän kestää, ainakin tovin jos toisenkin. Tukka pysyi suhteellisen hyvin kuosissa shown alkupuolen, ei varsinaisia huomioita kampauksen repsottavuudesta. About puolessa välissä huomasin otsalle tipahtaneen kiharan. Pensaikko oli päässyt revähtämään, mutta säilyi keikan loppuun sellaisenaan. Kampaus muuttui aikalailla, hymypojan kiltistä sivujakauksesta rokahtavaan pystytöyhtöön edessä. Letti siis vain parani vatkatessa! Kädellä olisi saanut hiukset vedettyä melkein entiselleen, mutta päätin jättää nupin koskemattomaksi tuotetestin vuoksi. Hiki ja levoton pään ravistelu teki tehtävänsä. Ja jos rehellisiä ollaan, niin tässä päässä ei pysy mikään kunnolla pitkään, pistetään kaikki kuivan kiharan piikkiin.

Hiestä puheenollen, olin todella pettynyt sen vaikutuksiin. Mitään, ei siis yhtään mitään, kirvelyä en havainnut vaikka kamaa valui hien mukana ympäri naamaa. Harmi, olin jo odottanut pääseväni rääkymään kurkun käheäksi kivusta ja soittamaan puolet keikasta silmät muurautuneina umpeen. Suuhun asti pomade ei päätynyt, joten makuakaan en voi kommentoida, tosin Bluebeardin tuotekehittelijät olivat tehneet selväksi ettei tavaraa kannata suuhun änkeä, sillä maku ei ole kuulemma kovin kummoinen.

All in all: Yllättävän pitävä, laadukas tukkatahna. Olin oikeasti yllättynyt pomaden laadusta, sillä tuotteen ulkoinen olemus ei ainakaan meikäläisessä herätä minkäänlaisia tunteita tai ennakkoluuloja. Tosin shoppailen melkeinpä kaikki tuotteet brändäyksen ja mielikuvien perusteella, mikä nähtävästi on aikamoinen virhe. Mitä kaikkea sitä onkaan menettänyt. Oikeasti hyvä, laadukas ja semipitävä pomade raikkaalla tuoksulla. Ja ennen kaikkea peseytyy pois ilman minkäänlaista hampaiden kiristelyä. Kestää keikalla hiukan rajumpaakin menoa.

9-0 approves!

Keikkakuvat: Valtteri Salminen